Himmelriikki on Lapponiahiihdon toinen osuus, jonka pituus on 45 km. Sanovat että toinen hiihtopäivä on helpompi kuin ensimmäinen. Minulle se oli kyllä päinvastoin.
Himmelriikki alkoi n. puolen kilometrin pituisella tasaisella osuudella jonka jälkeen hiihtäjät pakkaantuivat sumpuksi kun alkoi Himmelriikin ylämäki. 4 km ylämäessä otetaan kyllä hiihtäjistä mittaa, tosin ei siinä jonossa mentäessä ohikaan pääse. Tunturin päältä alkoikin sitten päivän paras osuus kun alkoi pitkä alamäki mutkittelevalla radalla. Piti olla vain tarkkana ettei lasketellut kenenkään päälle. Siinä sitten yksi tanskalainen tuli alamäessä rinnalle ja samalle ladulle suoraan mun suksien päälle. Hetkeä aikaisemmin olin kuullut kiroilua takanapäin, ilmeisesti sama kaveri asialla.
Laskuosuus oli kyllä mahtava, olin kuin seitsämännessä taivaassa.
laskun jälkeen oli jonkun verran tasaista osuutta kun alkoi nousu Pallastunturille. Se ottikin jo vähän enemmänkin voimille.
Keli oli muuttunut reilusti plussan puolelle ja rata oli liippaantunut sileäksi joten suksea oli vaikea saada kantilleen. Tästä johtuen mun vasemman jalan sisäsyrjä kipeytyi ja loppumatka olikin yhtä tuskaa.
Lähestettyessä Olostunturia näin sen saman tanskalaisen. Ajattelin peesata siinä sopivalla etäisyydellä ja mennä loppusuoralla ohi. Siinä ihan hyvin perässä pysyinkin kunnes alkoi Olostunturin pienet nousut. Samalla Vuollon Jaakko tuli minua vastaan ja hiihdimme yhdessä maaliin. Myös Javier oli maalissa vastassa ja onnitteli. Itse olin niin väsynyt ja viittä vaille oksentamassa etten pystynyt kuin odottamaan tuleeko pitkää sylkeä vai ei.
Himmelriikki alkoi n. puolen kilometrin pituisella tasaisella osuudella jonka jälkeen hiihtäjät pakkaantuivat sumpuksi kun alkoi Himmelriikin ylämäki. 4 km ylämäessä otetaan kyllä hiihtäjistä mittaa, tosin ei siinä jonossa mentäessä ohikaan pääse. Tunturin päältä alkoikin sitten päivän paras osuus kun alkoi pitkä alamäki mutkittelevalla radalla. Piti olla vain tarkkana ettei lasketellut kenenkään päälle. Siinä sitten yksi tanskalainen tuli alamäessä rinnalle ja samalle ladulle suoraan mun suksien päälle. Hetkeä aikaisemmin olin kuullut kiroilua takanapäin, ilmeisesti sama kaveri asialla.
Laskuosuus oli kyllä mahtava, olin kuin seitsämännessä taivaassa.
laskun jälkeen oli jonkun verran tasaista osuutta kun alkoi nousu Pallastunturille. Se ottikin jo vähän enemmänkin voimille.
Keli oli muuttunut reilusti plussan puolelle ja rata oli liippaantunut sileäksi joten suksea oli vaikea saada kantilleen. Tästä johtuen mun vasemman jalan sisäsyrjä kipeytyi ja loppumatka olikin yhtä tuskaa.
Lähestettyessä Olostunturia näin sen saman tanskalaisen. Ajattelin peesata siinä sopivalla etäisyydellä ja mennä loppusuoralla ohi. Siinä ihan hyvin perässä pysyinkin kunnes alkoi Olostunturin pienet nousut. Samalla Vuollon Jaakko tuli minua vastaan ja hiihdimme yhdessä maaliin. Myös Javier oli maalissa vastassa ja onnitteli. Itse olin niin väsynyt ja viittä vaille oksentamassa etten pystynyt kuin odottamaan tuleeko pitkää sylkeä vai ei.
Kod
VastaaPoista