perjantai 30. maaliskuuta 2012

flunssan kourissa.

Tänään en valitettavasti päässyt hiihtämään 80 km flunssan vuoksi.

Himmelriikki

 Himmelriikki on Lapponiahiihdon toinen osuus, jonka pituus on 45 km. Sanovat että toinen hiihtopäivä on helpompi kuin ensimmäinen. Minulle se oli kyllä päinvastoin.

Himmelriikki alkoi n. puolen kilometrin pituisella tasaisella osuudella jonka jälkeen hiihtäjät pakkaantuivat sumpuksi kun alkoi Himmelriikin ylämäki. 4 km ylämäessä otetaan kyllä hiihtäjistä mittaa, tosin ei siinä jonossa mentäessä ohikaan pääse. Tunturin päältä alkoikin sitten päivän paras osuus kun alkoi pitkä alamäki mutkittelevalla radalla. Piti olla vain tarkkana ettei lasketellut kenenkään päälle. Siinä sitten yksi tanskalainen tuli alamäessä rinnalle ja samalle ladulle suoraan mun suksien päälle. Hetkeä aikaisemmin olin kuullut kiroilua takanapäin, ilmeisesti sama kaveri asialla.
Laskuosuus oli kyllä mahtava, olin kuin seitsämännessä taivaassa.
laskun jälkeen oli jonkun verran tasaista osuutta kun alkoi nousu Pallastunturille. Se ottikin jo vähän enemmänkin voimille.
Keli oli muuttunut reilusti plussan puolelle ja rata oli liippaantunut sileäksi joten suksea oli vaikea saada kantilleen. Tästä johtuen mun vasemman jalan sisäsyrjä kipeytyi ja loppumatka olikin yhtä tuskaa.

Lähestettyessä Olostunturia näin sen saman tanskalaisen. Ajattelin peesata siinä sopivalla etäisyydellä ja mennä loppusuoralla ohi. Siinä ihan hyvin perässä pysyinkin kunnes alkoi Olostunturin pienet nousut. Samalla Vuollon Jaakko tuli minua vastaan ja hiihdimme yhdessä maaliin. Myös Javier oli maalissa vastassa ja onnitteli. Itse olin niin väsynyt ja viittä vaille oksentamassa etten pystynyt kuin odottamaan tuleeko pitkää sylkeä vai ei.

tiistai 27. maaliskuuta 2012

Maalissa

 Sijoitus 303, tärkeintä ei ole voitto vaan se ettei ole viimeinen.
Posted by Picasa

Keimiön kiekerön latuprofiili

Posted by Picasa

Keimiön kiekerö

Kolme iloista hiihtäjää, Jose, minä ja Javier.

Posted by Picasa

Lapponia 1. päivä

Ensimmäinen etappi suoritettu. Se olikin 65 km eli 5 km pidempi kuin viime vuonna. Matti Vuollo antoi omat suksensa mulle lainaan, jotka hän oli voidellut. Ne huilasi kyllä hyvin. Alamäissä joutui jopa jarruttaa kun muut tuli selkä edellä vastaan.
Voimat riitti hyvin kunnes tultiin Jerisjärven jälkeiselle nousulle. Ja sitä nousua riittikin sitten 4 km. Olin kyllä väsynyt, välillä piti 100 metrin välein pysähtyä vaikka yritti kuinka rauhassa mennä. Tunturille nousun jälkeen tulikin sitten pitkä alamäki. Sen jälkeisellä huoltopaikalla, joka oli meidän metsästysporukan pitämä, söin leipää kun oli jo aika nälkä. Siitä tulikin sitten sellaset vatsakivut etten leipään enää muilla huoltopaikoilla koskenut.
Viimeisit 5 km oli nousua Olostunturille.
Siinä yksi miesporukka kysyikin minua vetämään porukkaa ylös mutta ei musta ollut siihen. Nousu ja pieni alamäki ja sen jälkeen taas nousu ja pieni alamäki. Sitä se oli viimeiset kilometrit. Maaliin tultiin ajassa   5:47:xx. Huomenna on lepopäivä.

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Viimeistelyt tehty

Muonioon tultiin ja lento meni lasten kanssa oikein hyvin. Aino oli minun sylissä ja katseli rauhallisesti ympärilleen. Kittilän kentällä Espanjan vahvistus Javier oli meitä vastassa. Hän oli tullut Josen kanssa edellispäivänä Muonioon.

Alkutohinan jälkeen kävimme Javierin kanssa hiihtämässä Olostunturin ympäri, matkaa tulee 12 km. Javierillä kulki kevyesti mutta Kallion pojan keuhkot huusi hapen puutteesta.
Lenkin jälkeen kävin ilmoittautumassa Lapponia-hiihtoon täydelle matkalle eli kilometrejä tulee yhteensä 190 ja huomisen osuus on 60 km. Mihin mä oikein olen mennyt lupautumaan.  Huomenna nähdään miten miehen käy.

lauantai 24. maaliskuuta 2012

LAPPONIA LÄHESTYY

Huomenna lähetään kohti Muoniota. Lento lähtee päivällä, pitää muistaa siirtää kelloa tunnin eteenpäin.

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Urheilua ja kulttuuria

Kävimme katsomassa Kansallisteatterissa esityksen nimeltä "KANSANHIIHTO".

Lainaus  Kansallisteatterin sivuilta:
 Kansanhiihto 2012 tarkastelee hauskasti ja terävästi sankaruutta ladulla ja ladun ohessa. Millaista on sankaruus nykymaailmassa, kun kilpailussa ei keinoja kaihdeta eikä latua anneta? Jos ihminen putoaa pois yhteiskunnan kilpahiihdoista, onko hänellä enää mitään arvoa?